17.10.2026 | Ajankohtaista
Ehdota Vuoden porvoolainen 2026!
Porvoon Nuorkauppakamarilla on jälleen ilo jakaa tunnustusta ansioituneelle porvoolaiselle vuonna 2026. Ehdota suosikkisi palkittavaksi!
Porvoon Nuorkauppakamari on palkinnut Vuoden porvoolaisen vuodesta 1977 lähtien. Vuoden porvoolaisen valintaan vaikuttavia ansioita ovat merkityksellinen työskentely porvoolaisten hyväksi, Porvoon kaupungin edustaminen ja Porvoon esiin tuominen. Innostava ja esimerkillinen toiminta ovat vuoden porvoolaisen tunnusmerkkejä. Vuoden 2026 teemana on lapset & nuoret ja toivomme ehdotuksia porvoolaisista, jotka ovat omalla toiminnallaan edistäneet lasten ja nuorten hyvinvointia.
Kaikkien Vuoden porvoolaista ehdottaneiden kesken arvotaan 300 euron arvoinen lahjakortti Suomen ensimmäiseen Michelin Key hotelliin, RUNO Hotel Porvooseen! Jätä lomakkeeseen yhteystietosi, mikäli haluat olla mukana arvonnassa.
Vuoden porvoolaista voi ehdottaa 9.11.2026 mennessä oheisella lomakkeella: linkki
Vuoden porvoolainen valitaan ikään, sukupuoleen, ammattiin, uskonnolliseen näkemykseen tai muuhun vakaumukseen katsomatta. Hän on henkilö, joka on porvoolainen ja vaikuttaa Porvoossa. Henkilö on saanut ansaittua tunnustusta tai arvonantoa tekemisillään kuluneen vuoden aikana tai pidemmällä aikavälillä, ja hän on tunnettu Porvoon alueella.
Vuoden porvoolaisiksi on valittu aiemminkin lapset & nuoret -teeman edustajia, kuten lastenlääkäri Carl-Henrik Strålmann (1988), arjen sankari Henry Stolt, joka pelasti kaksi pikkulasta Porvoonjoesta (1986), Ti-Ti Nallen luoja Riitta Korpela (1998), ja Porvoon Keskuskoulun rehtori Jarmo Sievers (2013). Viime vuonna palkittiin RUNO Hotel Porvoon perustaja ja hotellinjohtaja Erkka Hirvonen.
Osuuko tunnustus tänä vuonna esimerkiksi opettajalle, juniorijoukkueen valmentajalle, kerhon vetäjälle tai kenelle tahansa porvoolaiselle, joka omalla tavallaan edistää lasten ja nuorten hyvinvointia? Ehdota vuoden porvoolaista ja perustele valintasi 9.11.2026 mennessä oheisella lomakkeella: linkki
Porvoon Nuorkauppakamari valitsee kaikkien ehdokkaiden joukosta vuoden porvoolaisen ja hänet tullaan palkitsemaan lauantaina 28.11. Lundin kauppakeskuksen joulunavajaisissa!
Porvoon Nuorkauppakamari on Porvoon alueella toimiva alle 40-vuotiaiden kontaktiverkosto, joka kehittää yhteiskuntaa ja johtajuutta kohti positiivista tulevaisuutta.