Vuoden porvoolaisen 2023 haku on käynnistynyt

Porvoon Nuorkauppakamarilla on jälleen ilo jakaa tunnustusta ansioituneelle porvoolaiselle vuonna 2023. Ehdota suosikkisi palkittavaksi. 

Porvoon Nuorkauppakamari on palkinnut Vuoden porvoolaisen vuodesta 1977 lähtien. Vuoden porvoolaisen valintaan vaikuttavia ansioita ovat merkityksellinen työskentely porvoolaisten hyväksi, Porvoon kaupungin edustaminen ja Porvoon esiin tuominen. Innostava ja esimerkillinen toiminta ovat vuoden porvoolaisen tunnusmerkkejä. Kaikki porvoolaiset on kutsuttu osallistumaan valintaprosessiin ja ehdottamaan omaa suosikkiaan. Vuoden porvoolaista voi ehdottaa nettilomakkeella 12.11.2023 mennessä oheisella lomakkeella: https://forms.office.com/e/n58cnpPAwX

Vuoden porvoolainen valitaan ikään, sukupuoleen, ammattiin, uskonnolliseen näkemykseen tai muuhun vakaumukseen katsomatta. Hän on henkilö, joka on porvoolainen ja vaikuttaa Porvoossa. Henkilö on saanut ansaittua tunnustusta tai arvonantoa tekemisillään kuluneen vuoden aikana tai pidemmällä aikavälillä, ja hän on tunnettu Porvoon alueella.  

Viime vuosina palkinnon ovat saaneet muun muassa valokuvaaja Niko Laurila (2018), Pieni Suklaatehdas Porvoon perustaja Peter Westerlund (2019), Support Porvoo Lokalt Facebook -ryhmän perustaja Sofia Antman (2020), juoksija Sara Kuivisto (2021) ja viime vuonna kyläkauppias Erika Englund (2022). 

Kaikkien Vuoden porvoolaista ehdottaneiden kesken arvotaan yksi Hotelli Haikon Kartanon yhden yön majoituslahjakortti meren äärellä sijaitsevaan Haikon Kylpylähotelliin. Lahjakortti kattaa majoittumisen kahdelle henkilölle Kylpylähotellin uusitussa Premium-luokan huoneessa. Yöpymisen yhteyteen sisältyy aamiainen kahdelle sekä sisäänpääsy kylpylään ja kuntosalille. Kylpylän puolelta löytyy rentouttava allasalue, elämyssuihkut ja erilaisia saunoja. Lisää rentoutumista ja hemmottelua tarjoavat Relax Center Haikon tuoksuvat yksilö- ja parikylvyt, erilaiset hieronnat sekä vartalo- ja kasvohoidot. 

 
Ehdota vuoden porvoolaista ja perustele valintasi 12.11.2023 mennessä oheisella lomakkeella: https://forms.office.com/e/n58cnpPAwX

Porvoon Nuorkauppakamari valitsee eniten ääniä saaneen ehdokkaan marraskuun lopussa ja vuoden porvoolainen palkitaan joulukuussa 2023.  

Vuoden Porvoolaisen valintaa on tukemassa Hotelli Haikon Kartano ja Henrietta’s Blommor.

*Porvoon Nuorkauppakamari on Porvoon alueella toimiva alle 40-vuotiaiden kontaktiverkosto, joka kehittää yhteiskuntaa ja johtajuutta kohti positiivista tulevaisuutta.